Toisena taannoiseen hyvän mielen haasteeseen voisin sanoa musiikki ja zumba. Ja edelleen korostan, että nämä kymmenen kohtaa eivät ole tärkeys järjestyksessä. Mutta musiikista ja zumbasta tulee armottoman hyvä mieli ja ne kuuluvat yhteen. Tanssi ja musiikki! =)
Musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeää, vaikka olen sillä saralla auttamattoman lahjaton. Pidän paljon monenlaisesta musiikista ja maku vaihtelee aika ajoin. Minulla on monta biisiä joita voin repeattini soittaa, siis vain yhtä kappaletta, putkeen…. no vaikka miljoona kertaa! =D
Musiikissa ei ole minulle tärkeää sanat tai sävel… Tai siis on tärkeää vaan jos tykkäään sävelestä, rytmistä, beatista niin saatan sujuvasti olla kuuntelematta sanoja. Tietysti on olemassa kappaleita joiden sanoista en ymmärrä edes tuontaivaallista, mutta ne vain kuulostavat hyviltä ja saatanpa jopa yrittää laulaakkiin niitä.
Hyvällä musiikilla psyykkaan itseäni jos päivä tuntuu kurjalta tai jos tarvitsen ekstra ponnistuksiin lisää vääntöä. Kuten nyt esimerkiksi liikunnallisissa aktiviteeteissä. Olen aina haaveillut Zumbaamisesta! Ja nyt, kun olen sen pariin uskaltautunut niin ah! Mutta en minä ihan kenenkä vaan tunnilla saa hyvää mieltä. Zumbasta tuntuu olevan joka ohjaajalla erilainen käsitys ja musiikkikin vaihtelee ohjaajan mukaan. Mutta sun sen heille ja meille, menen vain itse semmoisille tunneille missä tiedän hyvän mielen saavani. =)
Rakastan listoja ja nytkin tekisi mieleni listata kappaleita, mutta tekisin sitä varmaan vielä eläkkeellä jos nyt aloitan… No laitan kuitenkin jotain nimiä, kun haluan sen listan. 😉 =D
¤ Kelly Clarkson : Stronger (What Doesn´t kill you)
¤ Enrique Iglesias : No Me Digas Que No ft. Wisin, Yandel
¤ Enrique Inglesias, Juan Luis Guerra : Cuando Me Enamoro
¤ Katri Helena : Minne tuuli kuljettaa
¤ Jenni Vartiainen : Missä muruseni on
¤ Elvis Presley : Can´t help falling in love
¤ Julie London : Fly me to the Moon
Nyt tuli siis nämä mieleen, mutta jos kysyt tunnin päästä, huomenna, viikon päästä niin saattasin muistaa jotain muutakin ihanaa. 😉 Ja Ainahan voi kuulla jotain uutta ja ihanaa. =D